Pitkästä aikaa blogimaailman puolella

Pidin pitkän blogipaaston täällä netin puolella, mutta nyt tuntuu taas siltä, että haluan ryhtyä ajattelemaan ääneen tällai puolijulkisesti ja pitkän kaavan mukaan. Sosiaalisen median välineet Facebook ja Jaiku ovat päätyneet arkireppuuni, ja pikkiriikkisen olen testannut myös Utterlia, jonne on tähän päivään mennessä tallentunut vasta pari kokeilevaa äännähdystä (engl. utters). Mutta pakko kai myöntää, että olen liian monisanainen noihin pikaviestimiin, ja siksi tämä vanha tuttu blogitekniikka on syytä elvyttää.

Toki Facebookiin ja Jaikuunkin tekstiä mahtuu, mutta niiden löytäminen jälkikäteen on minusta vähän hankalaa. Blogiympäristön päiväkirjamaisempi ote on ehkä jotenkin turvallisemman ja pitkäaikaissäilytettävämmän tuntuista…

Kaikenlaista vanhaa pohdintaa vuodesta 2004 alkaen löytyy Mótimen puolelta, ja tässä kohtaa on pakko myöntää, etten yhtään muista miksi päädyin aikanaan bloggaamaan juuri Mótimeen – ehkä luin jonkun käytettävyysarvion ja pidin sitä sopivimpana sen aikaisiin tarpeisiini, mitä ikinä lie olleetkaan.

Vastaa