TIETOTURVA

Ossi Jääskeläinen, 11:15

Maailman tunnetuin hakkeri: Uskalla sanoa pomollesi ei

Las Vegasissa asuva Kevin Mitnick on toista kertaa elämässään Suomessa. Miehelle oli shokki saapua Helsinkiin 15 asteen pakkasella, kun kotoa lähtiessä elohopea oli saman verran plussalla.

Kylmästä vastaanotosta huolimatta Mitnick on hyväntuulinen ja karismaattinen hahmo. On helppo ymmärtää, miksi Mitnickistä tuli 80- ja 90-luvuilla hakkereiden (tai krakkereiden) kuningas. Vastoin ennakkoluuloja, hakkeri ei välttämättä ole epäsosiaalinen, tietokoneen ääressä piileskelevä, takkutukkainen finninaama, vaan hakkeroida voi myös käyttäjiä manipuloimalla. Ja juuri tämän sosiaalinen Mitnick osaa.

Mitnickin harrastama ”social engineering” on käyttäjän manipulointia, kuin sosiaalinen tietomurto, jossa ei käytetä välttämättä lainkaan teknisiä välineitä. Tarkoituksena on huijata uhria verbaalisesti esimerkiksi käyttäjätunnusten ja salasanojen haalimiseksi.

Vasta tämän jälkeen alkaa varsinainen hakkerointi – jos sitä edes tarvitaan. Uhria kun voidaan manipuloida lähettämään tai paljastamaan hakkerin kaipaamat tiedot jo pelkällä ovelalla suostuttelulla.

Nörttien rokkitähti

1980- ja 90-luvulla kannuksensa hankkinut Mitnick kiertää nykyisin maailmaa tietoturvakonsulttina. Tietoturva 2011 -seminaarissa Finlandia-talossa miestä on kuuntelemassa täysi salillinen.

Kevin Mitnick

• Syntynyt 6.8.1963
• Aloitti käyttäjien manipuloinnin12-vuotiaana.
• Murtautui DEC:n (Digital Equipment Corporation) verkkoon 16-vuotiaana, varasti RSTS/E-käyttöjärjestelmän lähdekoodin.
• Tuomittu lukuisia kertoja erilaisista tietomurroista. Pisin tuomio oli 1995 saatu viisivuotinen.
• Murtautui ehdonalaisen aikana Pacific Bellin järjestelmään, etsintäkuulutus.
• Pakeni viranomaisia 2,5 vuotta ennen kiinnijäämistään, pidätettiin 1995.
• Vapautui vankilasta tammikuussa 2000, kiellettiin muiden viestintävälineiden kuin lankapuhelimen käyttö.
• Myöhemmin oikeus kumosi kiellon – tätä ennen Lynx oli ainoa www-selain, jota mies oli koskaan päässyt käyttämään.
• Nykyään oma tietoturvakonsulttiyhtiö, Mitnick Consulting LLC.

Ennen Mitnickin puheenvuoroa yleisöä muistutetaan siitä, että esitystä ei saa videoida tai äänittää. Tämähän on kuin rock-konsertissa.

Esitys alkaa sähäkällä, musiikilla terästetyllä videoesityksellä. Jättikokoiselle ruudulle pamahtelee hienoja kuvia ja lopuksi Mitnickin The Art of Deception -kirjan kansi. ”Now he’s back!”, ruudulla julistetaan.

Kunnioittava yleisö ottaa Mitnickin vastaan kuin tähden. Mitnick selvästi nauttii esiintymisestä ja huomion keskipisteenä olemisesta.

”Tietoturvassa keskitytään laitteisiin, ei ihmisiin, mutta hakkerit voivat murtautua järjestelmään ihmisten kautta. — Hyökkääjien tarvitsee vakuuttaa vain yksi työntekijöistänne. — Kun yrityksen tietoturva on hyvällä tasolla, heikoin lenkki voikin olla työntekijä. Ja hakkerit etsivät heikoimpia lenkkejä! — Emme voi mennä Windows Updateen ja ladata päivitystä ihmisten hölmöyteen. — Tämä on lasten leikkiä, typerä hyökkäystapa, mutta se toimii 80–85 prosentissa tapauksista.”

Ja yleisö kuuntelee.

Sanoisitko ei pomollesi?

Esityksessään Mitnick näyttää useita tapoja, joilla yrityksestä voidaan varastaa tietoja ilman murtautumista tietojärjestelmään.

Terävimmäksi esimerkiksi osoittautuu julkisten tietojen käyttö hyökkäyksen suunnittelussa – helposti saatavien tietojen avulla hyökkääjä voi esittäytyä vaikkapa koko yrityksen suurimpana pamppuna. Ja harva rupeaa ampumaan alas esimiehensä kiireistä pyyntöä.

Kun pomon kännykkänumerosta tulee tekstiviesti ”Mikko Firma X:stä soittaa kohta ja kertoo meiliosoitteensa, laita L-verkkolevyltä yrityssalaisuudet.pdf sinne. Älä vastaa viestiin tai soita, TÄRKEÄ palaveri kesken vuorineuvos Oksasen kanssa!”, vain harva kyseenalaistaisi viestiä.

Kun ”Mikko” hetken kuluttua soittaa ja antaa meiliosoitteensa, tietomurto on tapahtunut – mutta ei perinteisin menetelmin, vaan ihmisiä manipuloimalla.

Toki tällaisessa tapauksessa hyökkääjän on tiedettävä, mitä tietoja hän haluaa saada, mistä ne löytyvät ja kenellä kaikilla on käyttöoikeus tietoihin. Mitä enemmän hyökkääjä tietää yrityksestä, sitä vakuuttavammalta hän voi kuulostaa ja sitä pienemmällä todennäköisyydellä ”esimiehen pyyntö” kyseenalaistetaan.

Varo kehen luotat »

Sivu 1 / 2

Joulumieltä tai ei, let’s be careful out there in social media :-)

Ylen Elävä arkisto tarjoilee kansalaisille valittuja paloja julkisesti rahoitetun televisioyhtiön aarteistosta. Vanhojen pätkien avulla pääsee tenhoavasti mukaan menneisyyden meininkiin. Seuraavassa kuitenkin esimerkki siitä, että Elävän arkiston tallenteita ei pidä ymmärtää alkuperäisdokumentteina vaan otoksina laajemmasta kokonaisuudesta.

Kun eduskuntaan valittiin uusia, sotapolitiikassa ryvettymättömiä kasvoja keväällä 1945, tunnelma oli niin kireä, että vasemmistovoimat ja porvarit eivät kuppilassa tahtoneet mahtua samaan pöytään. Tulehtuneiden välien liennyttäjäksi keksittiin jalo olympialainen kilpailu: Stadionilla miteltiin kesällä 1945 eduskunnan ensimmäiset olympialaiset.

Henkilökohtaisina lajeina olivat pituushyppy, kiekko, keihäs sekä kilometrin mittainen kävelykisa. Lisäksi juostiin 8 x 100 metrin viesti eduskuntaryhmien välillä, SKDL:n naiset hävisivät 4 x 50 metrin viestin rinnanmitalla eduskunnan hengenmiehille, uudet kasvot koettelivat vanhoja partoja köydenvedossa ja potkupallojoukkue pesi lehdistön edustajat 3–0. Leikkimielisen yleisötilaisuuden tuotto lahjoitettiin sotainvalideille.

Vaikka kisojen tunnelma oli leppoisa, työläisurheilun ja valkoisen Suomen juopaa ei Stadionilla peitelty: porvarilliset edustajat sonnustautuivat klassisiin sinivalkoisiin Suomi-verkkareihin, mutta vasemmiston puseroiden rinnassa luki TUL niin isolla, että yläparvellekin erottui. “Työläisurheilijat” pääsivät nyt ensi kertaa “olympiakisoihin”, sillä 1920- ja 1930-luvun olympiajoukkueisiin heitä ei ollut hyväksytty Suomen edustajiksi.

Elävästä arkistosta löytyy lyhyt taltiointi vuoden 1945 kisatempauksesta otsikolla Eduskunta urheilee stadionilla. Se on ajoitettu väärin vuodelle 1952, jolloin Helsingissä järjestettiin hieman isommat kinkerit. Eduskunnan urheilukerho osallistui kyllä sittemmin Helsingin kisakuumeen nostatukseen mittelemällä olympiavoittajien joukkuetta vastaan vuonna 1949. Parlamentaariset olympiakisat järjestettiin vain vuosina 1945 ja 1946, sillä tapahtuma ei sittenkään kiinnostanut suurta yleisöä.

Elävän arkiston pätkän pääosassa on kiekkoa heittävä atleetti Urho Kekkonen, tuolloinen oikeusministeri. Alkuperäisessä filmissä Eduskunnan “olympialaiset”, joka pyöri aikanaan elokuvateattereissakin, lajit selostetaan yksityiskohtaisemmin ja Kekkosen lisäksi huomio kiinnittyy muihin kansanedustajiin, jotka eivät ole tänä päivänä yhtä tunnettuja. Kisojen paras urheilija oli toinen Urho, pituushypyn ja kävelyn voittanut tuore kansanedustaja Saariaho (kok), joka kunnostautui ennen sotia seiväshyppääjänä.

Pelkän Elävän arkiston varassa eduskunnan olympiakisoista saa harhaanjohtavan käsityksen. Varsinainen syy tarttua tähän huutavaan epäkohtaan oli kuitenkin se, että kyseinen edustaja Saariaho oli poikani äidinäidinisä.

Joni Krekola

Lähteet:

Eduskunnan “olympialaiset”. Kuva: Armas Jokinen, Arvo Heinonen ja Veli Tamminen. Teksti ja selostus Veli Tamminen.

Ylen Elävä arkisto:http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=1011

Maarit Mertaniemi: Urheiluhengellä yli rajojen. Eduskunnan urheilukerho 1945–1995. Eduskunta, Helsinki 1995.

Kiitos täydennyksistä ja korjauksista Elävän arkiston artikkeliin eduskunnan urheilutapahtumista. Välitän huomiot Elävän arkiston toimitukselle samoin kuin TV-arkistoon, jossa originaalifilmit ovat arkistoituina. Kirjoittajan havainto väärästä vuosiluvusta todistaa kipeästi sen tosiasian, että arkistoitavan aineiston mukana ei aina ole tietoja sisällöstä tai alkuperästä. Tällöin arkistoinnin yhteydessä joudutaan päättelemään tai arvioimaan aineiston ikää ja alkuperää. Toivon, että näitä arkiston tuntemattomampia aarteita saataisiin jatkossa vielä enemmän esiin, että suomalaiset pääsisivät yhdessä muistelemaan yksityiskohtia ja täydentämään aineistoihin liittyviä tietoja.